YKN-strategia Päättäjä-versio

Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alla oleva on tekstiä, josta muokataan päättäjille ja tärkeille sidosryhmille suunnattu, max 4-sivuinen painate.

Contents

Kirjasto - ihmisten ja ideoiden kohtaamispaikka

Yleisten kirjastojen neuvoston strategia 2009-2015

Tässä strategiassa linjataan yleisten kirjastojen ja Yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) tehtäviä ja tavoitteita vuoteen 2015 asti. Strategia on hyväksytty Yleisten kirjastojen neuvoston kokouksessa 20.4.2009. Se laadittiin vuosina 2008-09 avoimessa prosessissa, johon saattoi vaikuttaa YKN:n ja maakuntakirjastojen kokouksissa, keskuskirjastokokouksissa sekä KirjastoWikin kautta. Työryhmän sparraajana toimi opetusministeriön avustuksen turvin TalentPartners oy:n konsultti Marja-Leena Johansson.

Työryhmään kuuluivat...??? (kannattaako mainita?)

Samaan aikaan tämän strategian kanssa on valmistumassa opetusministeriön uusin yleisten kirjastojen kehittämislinjaus. Strategiat täydentävät toisiaan, ja niiden päämäärä on sama: turvata suomalaisille hyvätasoiset kirjasto- ja tietopalvelut.

Kirjastolaki ohjaa

Yleisillä kirjastoilla on lain säätämät perustehtävät.

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää:

  • väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen
  • jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen
  • kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös:

  • virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.


Kirjastolaki (904/1998) konkretisoi osaltaan perustuslain 16§:ää: Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

Yleisten kirjastojen perustehtävä - mitä se on?

Tässä strategiassa määritellään yleisten kirjastojen vastauksia uuteen tilanteeseen, jossa mm. Internet, kansalaisten parantunut koulutustaso ja monikulttuurisuus muuttavat niiden toimintaympäristöä voimakkaasti.

Muutoksista huolimatta kirjastojen perustehtävät pysyvät samoina:

1. Kirjasto ruokkii kaiken ikäisten lukutottumuksia, mielikuvitusta ja tiedonhalua
2. Kirjasto tukee järjestettyä ja omaehtoista oppimista
3. Kirjastosta saa aineksia henkilökohtaiseen kehitykseen
4. Kirjastosta löytää iloa, virkistystä ja elämyksiä
5. Kirjasto on tie kulttuuriperinnön ja tieteen tulosten tuntemukseen
6. Kirjastossa erilaiset kulttuurit kohtaavat
7. Kirjastosta kansalainen saa perusinformaation
8. Kirjasto tekee yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja muiden yhteisötoimijoiden kanssa
9. Kirjasto tukee kansalaisten tietoyhteiskuntataitoja kuten medialukutaitoa

Toimintaympäristö muuttuu

Eniten muutoksia tuo mukanaan Internet. Verkkoluettelot monipuolistavat aineiston käyttöä ja parantavat sen löytyvyyttä: vanhatkin aineistot nousevat helpommin esiin. Verkkoon krjastotkin voivat luoda vuorovaikutuksellisia palveluita kuten kirjallisuuskeskustelusivustoja. Toisaalta Internet tarjoaa käyttäjille kilpailevia tiedonhakuapuja, mikä pakottaa kirjastot rajaamaan oman osaamisalueensa aiempaa tarkemmin.

Kuntakenttä yhdistyy, ja sen myötä kirjastokimppojen rajat siirtyilevät. Myös seutukirjastomalli saa entistä enemmän suosiota. Valtion aluehallinnon muutokset heijastuvat kirjastojen työhön.

Väestömuutoksista tärkeimpiä ovat ikääntyminen, koulutustason nousu, maahanmuutto ja kansalaisten kielitaidon paraneminen.

Kilpailu käyttäjien huomiosta ja vapaa-ajasta ulottuu kirjastoihinkin. Ei-käyttäjien määrä uhkaa kasvaa.

Kirjastoaineisto muuttuu. Tulee uusia mediatyyppejä, esimerkkinä verkkojulkaisemisen monet muodot kuten käyttäjien oman tiedontuotannon lisääntyminen. Kustannus- ja julkaisualalla mm. omakustanteet lisääntyvät, ja tietokirjallisuus seuraa aiempaa enemmän muoti-ilmiöitä. Myös painetun aineiston määrä lisääntyy edelleen vuosittain. Äänitteet ovat siirtymässä verkkoon.

Emo-organisaatiot eli kunnat ja sidosryhmät kuten opetusministeriö ja muut kirjastosektorit toimivat aiempaa määrätietoisemmin, ja niiden strategiat vaikuttavat yleisiin kirjastoihin.

Tekniset muutokset, esim. siirtyminen kansainväliseen MARC21-tallennusformaattiin, Open Source -ajattelu ja muut uudet toimintaympäristössä tarjolla olevat mahdollisuudet avaavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia sekä kirjastojen perustehtävien toteuttamiselle että uusien toimintatapojen luomiselle.

OTA KANTAA -palautteita

Valtioneuvoston Ota kantaa -sivustossa kysyttiin syksyllä 2008 kansalaisten käsityksiä yleisistä kirjastoista. Oheiseen kuvaan on tiivistetty olennaiset ideat saadusta palautteesta. Niiden mukaan kysyntää on niin kirjaston perustyölle kuin uusille näkökulmille:

  • Kirjasto ja verkko korostuivat: sisällön tuotanto kirjastossa on uusi tärkeä alue
  • Kirjaston palvelut ja yhteistyö korostuivat: halutaan yhteistyötä päivähoidon, koulun ja vanhustenhuollon kanssa
  • Kirjasto tilana korostui: toivotaan sekä rauhallisiua tiloja että yhteistä olohuonetta, jossa on tilaa myös nuorille




Sidosryhmät

Yleisillä kirjastoilla on sidosryhmiä kuntien sisällä, valtionhallinnossa sekä kaupallisella ja kolmannella sektorilla. Yleisten kirjastojen neuvosto käyttää kunnallisten kirjastojen ääntä vielä yksittäistä kirjastoa laajemmin.



Kunnallinen päätöksenteko ja käyttäjien tarpeet toiminnan perustana

Tilaaja-tuottaja-mallia kokeillaan Suomen kunnissa laajasti. Se on tuonut kirjastojenkin toimintaan uuden näkökulman: kirjaston maksavaksi asiakkaaksi voidaan hahmottaa kunta, ja loppukäyttäjät ovat hyödynsaajia. Tässä asetelmassaon helpompi nähdä kirjaston tehtävät ja vastut suhteessa eri toimijoihin.


Kunta-asiakas ("Tilaaja")

- luo strategian ja määrittelee tarjottavat palvelut ja palvelukokonaisuudet
- rahoittaa palvelut
- asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet
- seuraa ja valvoo tavoitteiden toteutumista

<-----------------------> Kirjasto ("Tuottaja")

- vastaa tuotanto-organisaatiosta
- kehittää palvelutuotantoa
- kehittää osaamista ja laatua
- huolehtii asiakassuhteista
- vastaa asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta
- arvioi omaa toimintaansa
- kuuntelee käyttäjiä ja tekee aloitteita päätöksentekijöille

Kunnallisdemokratia Asiakassuhde
Käyttäjäasiakas (kuntalainen, organisaatio)

- määrittää asiakastarvetta ja kysyntää
- käyttää palveluita
- antaa palautetta
- maksaa veroa


Yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) missio

Yleisten kirjastojen neuvosto

tuo kuuluville yleisten kirjastojen yhteisen äänen ja ajaa niiden yhdessä tärkeiksi toteamia päämääriä.



Yleisten kirjastojen yhteiset arvot

  • 1. Luotettavuus
  • 2. Tasa-arvo
  • 3. Avoimuus
  • 4. Tiedonsaannin vapaus
  • 5. Yhteisöllisyys
  • 6. Ennakkoluulottomuus



Arvot avattuina eli mitä se on?

ARVO ASIAKASTYÖ SISÄINEN TOIMINTA
1. Luotettavuus - Kirjaston eri muodoissa välittämän tiedon luotettavuus ja ajantasaisuus

- Kirjasto valikoi tarjolle laadukkaita sisältöjä

- Luottamus ja arvostus toisten kirjastojen ja kirjastolaisten työhön sekä tiedon jakaminen

- Tiedonvälitys on avointa ja tehdyt päätökset ovat kaikkien saatavilla
- Teot ja viestit tukevat toisiaan


ARVO ASIAKASTYÖ SISÄINEN TOIMINTA
2. Tasa-arvo - Kaikkia asiakkaita kohdellaan tasa-arvoisesti

- Kirjastot ja kirjastoverkko ovat kaikkien ulottuvilla
- Peruspalvelut ovat tarjolla kaikille samantasoisina

- Oikeudenmukainen johtaminen ja esimiestyö

- Työyhteisötaidot kaikilla
- Erilaisuuden hyväksyminen, esim. maahanmuuttajataustaiset kollegat


ARVO ASIAKASTYÖ SISÄINEN TOIMINTA
3. Avoimuus - Käyttäjäpalaute otetaan vakavasti

- Kirjastotyön perusteiden selvittäminen soveltuvin osin käyttäjälle (esim. hankintaperiaatteiden esittely)
- Kerrotaan, mitä kirjastosta saa verorahojen vastineeksi

- Käyttäjäpalautteelle on selkeät kanavat ja se käsitellään

- Vastuut ovat selvät
- Osallistumisjärjestelmä toimii
- Tärkeät yhteiset päätökset kirjataan


ARVO ASIAKASTYÖ SISÄINEN TOIMINTA
4. Tiedonsaannin vapaus - Ei sitouduta ideologioihin

- Monipuolinen aineistokokoelma
- Käyttäjän tiedontarvetta arvostetaan

- Tietosisältöjen ja aineisto-tuotannon tuntemuksen jatkuva ylläpitäminen

- Kollegan tiedonsaannin oikeutta arvostetaan


ARVO ASIAKASTYÖ SISÄINEN TOIMINTA
5. Yhteisöllisyys - Kirjasto tarjoaa tiloja erilaisille työryhmille ja yhteisöille

- Kirjasto osallistuu kumppanina työryhmien ja yhteisöjen toimintaan
- Kirjasto järjestää tapahtumia
- Kirjasto tarjoaa mahdollisuuksia sisältöjen luomiseen

- Kirjastojen yhdessä toimiminen etenkin verkkomaailmassa tärkeää

- Tilaa hierarkioista riippumattomalle ideoiden ja kokemusten vaihdolle


ARVO ASIAKASTYÖ SISÄINEN TOIMINTA
6. Ennakkoluulottomuus - Uusien palvelukonseptien kokeilu ja käyttöönotto - riskinotto sallitaan - Uusien asioiden kehitteleminen ja käyttöönotto ennakko-luulottomasti epäonnistumisen uhallakin -Ideoinnista palkitaan

- Muita aloja seurataan ja hyviä käytäntöjä omaksutaan



Tällaisen yleisen kirjaston haluamme vuonna 2015

Kirjasto - ihmisten ja ideoiden kohtaamispaikka

Kirjasto inspiroi
Kirjasto yllättää
Kirjasto voimaannuttaa



Mitä se tarkoittaa?

1. Kirjasto inspiroi

  • Kirjaston fyysiset ja virtuaaliset tilat sekä aineisto ovat virikkeellisiä, uusiutuvia ja esteettömiä
  • Kirjasto on täynnä tapahtumia ja elämyksiä
  • Ihmiset kohtaavat kirjastotiloissa ja kirjaston verkkopalveluissa


2. Kirjasto yllättää

  • Eri ryhmille (esim. nuorille ja maahanmuuttajille) tuotetaan omannäköisiä palveluja
  • Kirjasto auttaa löytämään laatusisällöt myös uusista medioista
  • Käyttäjät saavat lisäarvoa kirjastojen yhteistyöstä, esim. valtakunnallisesta yhteisluettelosta ja vuorovaikutteisista verkkopalveluista
  • Kirjasto mahdollistaa käyttäjän oman sisältötuotannon


3. Kirjasto voimaannuttaa

  • Kirjasto tarjoaa positiivista sisältöä elämään ja ehkäisee ongelmia
  • Kirjastot ovat aktiivisia ja haluttuja yhteistyökumppaneita kunnan muille toimijoille sekä kolmannelle sektorille



Yhteiset arvot tukevat tahtotilan saavuttamista

Luotettavuus Tiedonsaannin vapaus
Tasa-arvo Kirjasto - ihmisten ja ideoiden kohtaamispaikka Yhteisöllisyys
Avoimuus Ennakkoluulottumuus



Missä yleisten kirjastojen tulee onnistua?

STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Näissä asioissa yleisten kirjastojen on onnistuttava saavuttaakseen haluamansa
1. Kirjasto inspiroi

- Kirjaston fyysiset ja virtuaaliset tilat ovat virikkeellisiä, muunneltavia ja esteettömiä
- Kirjasto on täynnä tapahtumia ja elämyksiä
- Ihmiset kohtaavat kirjastotiloissa ja kirjaston verkkopalveluissa

- Kokoelmavarastosta kohtaamispaikaksi

- Innovatiivisuus ja rohkeus
- Rutiinitoimien automatisointi

2. Kirjasto yllättää

- Nuorille ja maahanmuuttajille tuotetaan omannäköisiä palveluja
- Kirjasto auttaa löytämään laatusisällöt myös uusista medioista
- Käyttäjät saavat lisäarvoa kirjastojen yhteistyöstä, esim. valtakunnallisesta yhteisluettelosta ja vuorovaikutteisista verkkopalveluista

- Toiminnan kehittäminen käyttäjien kanssa

- Käyttäjälähtöiset aukioloajat
- Kirjastojen yhteinen asiakasliittymä
- Yhteiset vuorovaikutteiset verkkopalvelut
- Verkkotyö
- Ammattimaisen johtajuuden ja esimiestyön vahvistaminen

3. Kirjasto voimaannuttaa

- Kirjasto tarjoaa positiivista sisältöä elämään ja ehkäisee ongelmia - palveluilla on ennaltaehkäisevä vaikutus
- Kirjastot ovat aktiivisia ja haluttuja yhteistyökumppaneita kunnan muille toimijoille sekä kolmannelle sektorille

- Markkinointiosaamisen vahvistaminen

- Tietoyhteiskuntataitojen opastaminen
- Verkostoituminen uusiin suuntiin



Miten me sen teemme eli kriittiset menestystekijät

Uudistuminen ulospäin


Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
1. Toiminnan kehittäminen käyttäjien kanssa - Käyttäjän ja ammattilaisen osaamisen yhdistäminen esim. tietopalvelussa ja palvelujen kehittämisessä

- Viestiminen selkokielellä kirjastotermien sijaan
- Vuorovaikutteisuuden lisääminen asiakkaiden kanssa, esim. asiakaskyselyt säännöllisiksi ja asiakaspalautejärjestelmä systemaattiseksi
- Tutkimusprojekteja ja yhteistyötä oppilaitosten kanssa

- Asiakaskyselymallinnukset valtakunnallisesti ja asiakaskyselysovellusten rakentaminen

- Valtakunnallisten asiakaskyselyjen organisointi yhdessä OPM:n, aluehallinnon ja Kansalliskirjaston kanssa > tulokset julki ja tiedoksi
- Benchmarkkauksen markkinointia, jakamista jne.



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
2. Käyttäjälähtöiset aukioloajat - Aukioloaikojen käsittely yhdessä käyttäjien , esim. asukasyhdistysten kanssa (vrt. Hml kirjastoautoaikataulut)

- Tarkkojen käyttötilastojen hyödyntäminen aukiolojen ja miehityksen suunnittelussa: auki silloin kun ihmiset liikkuvat, pois ”hukkatunnit”
- Kirjastot auki myös viikonloppuisin, jolloin asiakkaat ovat pääsääntöisesti vapaalla
- Verkkopalvelut 24/7

- Hyvien käytänteiden jakamista valtakunnallisesti: tarvitaan foorumi tällaiselle toiminnalle



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
3. Kokoelmavarastosta kohtaamispaikaksi - Kokoelman toimittaminen tuoreeksi ja kiinnostavaksi

- Koko maan kokoelmat tarjolle yhteisluetteloiden kautta
- Kokoelman käytettävyyden parantaminen osana kirjaston tilasuunnittelua
- Tapahtumat keskelle osastoja
- Tiloja myös oleskelulle, viihtymiselle, työnteolle, ryhmätöille ja hiljaisuudelle
- Tilojen muunneltavuus

- Mahdollisimman paljon rutiineita yhteisjärjestelmän hoitoon, esim. yhteis(t)en aineistorekisteri(e)n asiakasliittymän ajaminen

- Valtakunnallinen kuvapankki hyvistä tilaratkaisuista (esim. ”ennen ja jälkeen” -kuvat)
- Valtakunnalliset kokoelmapolitiikan linjaukset
- Varastokirjaston ja koko kirjastoverkon merkityksen korostaminen yksittäisen kirjaston kokoelman suunnittelussa ja raikastamisessa
- Kokemusten jakamista, konseptien esiintuomista, koulutusta, kokouksia tästä aiheesta



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
4. Markkinointiosaamisen vahvistaminen - Henkilöstösuunnittelussa huomioitava markkinointi ja viestintä, rekrytoidaan muutakin henkilökuntaa kuin vain kirjastoammatillista, esim. tiedottajia

- On osattava priorisoida
- Markkinointipalvelujen ostaminen
- Markkinointikoulutusta

- Yhteisiä markkinointikampanjoita

- Markkinointikoulutusta
- Neuvoston markkinointimyönteiset kannanotot kirjastoalan koulutuksessa
- Valtakunnallinen linjaus esim. sponsorointiin
- Kärkihankkeiden priorisointi



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
5. Verkostoituminen uusiin suuntiin - Yhteisölliset verkkopaikat

- Kansainvälistymistä lisättävä
- 3. sektori
- Uudenlaiset kumppanuudet, myös omassa lähiympäristössä

- Kirjastojen yhteisten verkkopalvelujen linkittyminen yhteisöllisiin verkkopalveluihin

- Yhteistyö muiden muistiorganisaatioiden kanssa



Toimintatapojen ja rakenteiden uudistaminen


Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
6. Kansallisesti merkittävät kirjastohankkeet - Kansallisen Digitaalisen Kirjaston, KDK:n asiakasliittymään osallistuminen kirjaston verkkotuotteilla

- Kansalliseen yhteisluetteloon osallistuminen kirjaston omalla aineistotietokannalla
- Sitoutuminen yhteisiin pelisääntöihin, omien jatkotoimien suunnittelu tästä perspektiivistä
- Tuloksena:
-> ”turhan” ja päällekkäisen työn poistaminen
-> aikaa muuhun tekemiseen

- Yleisten kirjastojen valtakunnallisten ja paikallisten verkkopalvelujen etujen valvonta KDK:n asiakasliittymässä

- Selkeä kannanotto yhteisluettelon merkityksestä yleisille kirjastoille ja sitä kautta yhteisluettelon kehittäminen monikäyttöiseksi kansalliseksi verkkokokoelmaksi
- Ohjeistus sille, mitä kimppa-/ kirjastokohtainen suuntautuminen yhteisjärjestelmään edellyttää
- Koulutusta, teemapäiviä aiheesta
- Opastusta - joku, jolta pienetkin kirjastot ”uskaltavat ” kysyä



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
7. Yhteiset vuorovaikutteiset verkkopalvelut - Sitoutuminen yhteisiin pelisääntöihin

- Sooloilusta pitäytyminen, hakeutuminen yhteistyöhön, omien jatkotoimien suunnittelu tästä perspektiivistä
- Sisältöjen omistusoikeuden turvaaminen alkuperäistekijöillä
-> Yksittäisten kirjastojen omat verkkopalvelut ovat volyymiltään liian vähäisiä luodakseen tarpeeksi kiinnostavaa vuorovaikutusta, joten voimat kannattaa yhdistää
-> Pyörä keksitään vain kerran -> toiminnan kehittyminen, sisältöjen tuottaminen

- Edut tuotava selkeästi esille; mitä neuvosto voi vaatia laite- tai ohjelmistotoimittajilta

- Pohjan luominen näille neuvoston päätöksillä (esim. yleisten kirjastojen hankintakonsortion rohkaiseminen)
- Yhteisen tahtotilan tukeminen
- Lapsille, nuorille ja aikuisille suunnatut kirjallisuuspainotteiset verkkopalvelut kaikkien yhteiseen käyttöön. Samoin Kysy -palvelut. Myös yhteinen ylläpito



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
8. Rutiinitoimintojen automatisointi - Työprosessien kartoitus kirjastoissa

- Automaattien maksimaalinen hyödyntäminen kirjastoissa
- Varausten nouto itsepalveluna
- Ammattitaidon kanavoiminen haastavampiin asiakaspalvelu-tapahtumiin

- Valtakunnallisten ratkaisujen edistäminen ja tiedon jakaminen

Sisäinen uudistuminen


Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
9. Ammattimaisen johtajuuden ja esimiestyön vahvistaminen - Johtaminen, esimiestyö ja kirjastotyö vaativat kukin erilaista asiantuntijuutta

- Johtaja- ja esimieskoulutus sekä kokemuksen huomioon ottaminen rekrytoinnissa
- Motivoivat palkkausmuodot, esim. tulospalkkaus

- Johtamiskoulutuksen edistäminen

- Palkkausasioiden eteenpäin vieminen </br /> - Vaikuttaminen alan koulutukseen



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
10. Verkkotyö - Verkkotyön hyväksyminen tasa-arvoiseksi työmuodoksi fyysisen kirjastotyön rinnalle

- Kirjaston henkilökunnan verkko-osaamistason tarkistus

- Yhteisten verkkopalvelujen jatkuva kehittäminen

- Koulutus



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
11. Tietoyhteiskuntataitojen opastaminen - Selkiytetään kirjastojen oma rooli medialukutaitotalkoissa

- Henkilökunnan osaamistason tarkistus

- Kirjastoalan koulutuksen sisältöihin vaikuttaminen

- Mediakasvatuksen edistäminen yhteisten ideoiden pohjalta, alueellisten mediakasvatus-tilaisuuksien organisointi



Kriittinen menestystekijä Mitä tarkoittaa kirjastojen toiminnassa Mitä tarkoittaa yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) toiminnassa
12. Innovatiivisuus ja rohkeus - Rohkeita ajatuksia ja tekoja riskienkin uhalla

- Opin ottamista sekä onnistumisista että epäonnistumisista
- Asennemuutosta ja poisoppimista
- Erilaisuuden hyväksymistä

- Kokemusten jakamiseen rohkaisemista, toimintamallien ja konseptien esittelyä

- Keskustelun herättämistä, jakamista, koulutusta
- Jatkuvasti uutta aikaansa seuraavaa kehitystyötä niin verkossa kuin fyysisessä tilassa



Hankkeiden käynnistäminen

Tuulan kommentti: Tämä jäi vaiheeseen, ehkä YKN kokonaisuudessaan olisi oikea paikka pohtia tätä? – mitä strategia tarkoittaa, mihin on oikeasti ryhdyttävä?

Yleisten kirjastojen neuvoston strategiset hankkeet

Asiaa on "kuvailtu vuosiportaina 2009-2015, tahtotilaan johtavina askelmina" jotta visio "Kirjasto - ihmisten ja ideoiden kohtauspaikka" toteutuisi. Hankkeet tulee konkreettisesti määritellä, myös hankkeen kesto.

Yleisten kirjastojen vastuulla olevia toimenpiteitä/ hankkeita

Strateginen päämäärä Strategiset hankkeet Vastuuhenkilö Aikataulu
1. Kirjastossa inspiroituu - Tilasuunnittelu paikallisesti

- Projektien laaja raportointi
- Markkinointikoulutus
- Seminaarit ja opintomatkat

- Ktj ja paikallinen tilapalvelu

- Projektien toteuttajat
- Kirjastot
- Kirjastot

- ???

- ???
- ???
- ???

2. Kirjasto yllättää - Projektien (kuten ESR-projekti:Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt sekä Lapset ja mediakasvatus –hanke) kattava raportointi KirjastoWikissä ja muilla muodoilla

- Henkilöstön kouluttaminen toteuttamaan uusia palvelukonsepteja

- Projektien toimijat

- Kirjastot

- ???

- ???

3. Kirjasto voimaannuttaa - Kytkeytyminen hyvinvointipalvelujen ketjuun paikallisesti ja alueellisesti (aktiivinen ja keskeinen rooli yhteishankkeissa) - Kirjastotoimenjohtajat - ???


Miten strategian toteutumista mitataan

Päämäärä Krittiset menestystekijät Missä se näkyy (mittari)
1. Kirjastossa inspiroituu - Kokoelmavarastosta kohtaamispaikaksi

- Innovatiivisuus ja rohkeus
- Rutiinitoimien automatisointi

- ???

- ???
- ???

2. Kirjasto yllättää - Toiminnan kehittäminen käyttäjien kanssa

- Käyttäjälähtöiset aukioloajat
- Kirjastojen yhteinen asiakasliittymä
- Yhteiset vuorovaikutteiset verkkopalvelut
- Verkkotyö
-Ammattimaisen johtajuuden ja esimiestyön vahvistaminen

- ???

- ???
- ???
- ???
- ???
- ???

3. Kirjasto voimaannuttaa - Markkinointiosaamisen vahvistaminen

- Tietoyhteiskuntataitojen opastaminen
- Verkostoituminen uusiin suuntiin

- ???

- ???
- ???