Kirjastoalan etiikkaryhmä

Kommentoi "Muokkaa-tilassa" ja allekirjoita kommenttisi. Kommentointi edellyttää, että olet kirjautunut KirjastoWikin jäseneksi.

• Kommentti 1: Toivon, ettei näissä periaatteissa olisi "tietoyhteiskunnan uudet haasteet" kaltaisia ilmaisuja. Tietoyhteiskunta on hyvin erilaisia tulkintoja synnyttänyt käsite, jota ei mielestäni tulisi käyttää neutraaliksi tarkoitetussa kirjastoalan yhteisessä tekstissä. - Heikki Poroila
• Kommentti 2:
• Kommentti 3:
• Kommentti 4:

Kommentoi "Muokkaa-tilassa" ja allekirjoita kommenttisi. Kommentointi edellyttää, että olet kirjautunut KirjastoWikin jäseneksi.

• Kommentti 1: Olen samaa mieltä YKN:n strategiaryhmän kanssa siitä, että ALIA:n teesit eivät ole eettisiä lauselmia vaan toiminnallisia tavoitteita. Esimerkiksi lause "Yhteisön palveleminen ammattitaitoisesti" ei sisällä mitään moraaliin liittyvää arvoa. Tämä on lähinnä sofistikoitunut kirjastolain muotoilu. - Heikki Poroila
• Kommentti 2: Ovatko kaavaillut hyvät asiat (tasa-arvo, sananvapaus, kansalaisvapaudet, huolenpito heikommista) samalla neljä kirjastotyön keskeistä arvoa? Sananvapaus on mielestäni osa kansalaisvapauksia, muita ovat esimerkiksi oikeus peruskoulutukseen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen). Tasa-arvo suhteessa mihin? Termi kaipaa mielestäni jo tällä tasolla jonkin tuki-ilmaisun, esimerkiksi "sivistyksellinen tasa-arvo". Huolenpito heikommista lienee näistä terminologisesti hankalin ja altis paitsi saivartelulle, myös aidoille määrittelyongelmille. - Heikki Poroila

• Kommentti 3: Se, mitä ovat ”eettiset lauselmat”, ”arvot” tai ”toiminnalliset tavoitteet”, riippuu pitkälti siitä kontekstista, missä ne esitetään. Heikin esimerkiksi nostama ”yhteisön palveleminen ammattitaitoisesti” voidaan tulkita vaikkapa hyveeksi pitää yllä jatkuvaa dialogia yhteisönsä kanssa sekä huolehtia siitä, että kirjastossa työskentelee riittävän ammattitaitoista väkeä (siis vaatimus riittävästä ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammattitaidon jatkuvasta kehittämisestä myös taloudellisesti ankeina aikoina). Eikö tällainen ole arvokasta? Vaikka esimerkki on triviaali, keskeistä on, että kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy eettinen ulottuvuus. - Olli Alanko
• Kaikki asiat, jotka voidaan mieltää tai olla mieltämättä arvokkaiksi, eivät synnytä moraalista ongelmaa. Minusta kaikkeen inhimilliseen toimintaan ei liity eettistä ulottuvuutta. Ja vaikka liittyisi, ei ainakaan kirjastoeettistä ulottuvuutta (tässä kai ollaan tekemässä moraalisen toiminnan periaatteita kirjastotyöntekijöille, ei koko maailman kansalaisille?). Otan ääribanaalin esimerkin. Joillekin kansalaisille Eurovision laulukilpailut ja Suomen menestyminen ovat erittäin tärkeitä ja arvokkaita asioita. Siitä, että näin ei ole kaikkien kansalaisten kohdalla, ei synny moraalista ongelmaa, vaan yhden arvo voi mainiosti elää sen rinnalla, ettei se toiselle ole arvo ollenkaan. Moraaliseksi ongelmaksi asia muuttui kuitenkin heti, jos Euroviisuja inhoava kansalainen vaatisi niiden televisioinnin lopettamista. Vähemmän banaali kirjastoesimerkki. Osa asiakkaistamme arvostaa eniten kaunokirjallisuutta, jotkut taas asettavat elokuvat tai musiikin kaunokirjallisuuden edelle. No, ei mitään moraalista ongelmaa, vaikka puhutaan arvoista. Moraalinen ongelma kehkeytyy vasta, jos esimerkiksi kirjasto suosii yhtä käyttäjäryhmäänsä jonkin toisen kustannuksella. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Jokin aikaa sitten saatettiin sanoa, että etiikka toimii läpäisyperiaatteella, nykyään ehkä, että se on ubiikkia. kaikkialla läsnä olevaa ja vaikuttavaa. Emmanuel Levinasia mukaillen, etiikka tulee ennen ontologiaa ja tietoteoriaa: ”Etiikka on ensimmäinen filosofia”. - Olli Alanko

• Minulla ei ole käytettävissä yhtään itseäni fiksumman sitaattia, mutta rohkenen silti olla eri mieltä etiikan ubiikkiudesta. Olen asiaa jauhanut muissakin kommenteissani, mutta lyhyesti: moraali liittyy meidän suhteisiimme toisiin yksilöihin sekä yksilöiden ja yhteisöjen välisiin suhteisiin. Kun arvostan vadelman makua mansikkaa enemmän, en totta totisesti sisällytä tähän makuasiaan vähäisintäkään eettistä ulottuvuutta, sillä sen paremmin vadelmalla kuin mansikallakaan ei ole tietoisuutta ja mahdollisuutta kokea tulleensa väärin kohdelluksi. En väitä, etteivätkö eettiset asiat olisi läsnä hyvin monessa inhimillisessä toiminnassa. Eivät kuitenkaan kaikessa. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Samaan tapaan Sami Pihlström syksyllä 2007 virkaanastujaisesitelmässään [1] kiteytti: ”Kun moraalinen ajattelija ja toimija sitoutuu – subjektina, henkilökohtaisesti, koko persoonallisen vakaumuksensa voimasta – johonkin toimintaohjeeseen, periaatteeseen tai tekoon, hän sitoutuu siihen objektiivisesti oikeana. Hän ei sitoudu siihen pelkkänä henkilökohtaisena mieltymyksenä tai subjektiivisena tuntemuksena. Tai jos hän näin tekee, hänen tuskin voidaan katsoa ymmärtäneen, mistä moraalisessa sitoutumisessa on kysymys. Hän on kiinnostunut siitä, mitä juuri hänen ehdottomasti pitää tai ei pidä tehdä. Moraali on yhtä aikaa äärimmäisen persoonallista, koska ongelmat ovat minun ongelmiani, ja absoluuttista, ehdotonta sitoutumista vaativaa. (…) Eettisiä ratkaisuja ei voida tehdä samaan tapaan kuin valintamyymälässä valitaan ostettavia tuotteita suuresta joukosta erilaisia – erilaatuisia ja -hintaisia – tuotteita. Jos katson jonkin toimintatavan jossakin tilanteessa (tai jonkin tyyppisessä tilanteessa) moraalisesti oikeaksi, en voi johdonmukaisesti ajatella, että jotkin muut, ei-moraaliset, näkökohdat voisivat kuitenkin oikeuttaa jonkin kilpailevan toiminnan valitsemisen. Moraalin yli ei voida kävellä millään ei-moraalisilla perusteilla: ei taloudellisilla, poliittisilla, uskonnollisilla eikä edes tieteellisillä. Jos tätä ei ole havaittu, ei ole ymmärretty, mitä moraali (meille) on.” - Olli Alanko
• Siitä, että moraali on persoonallista ja ehdotonta sitoutumista vaativaa (tästä olen samaa mieltä), ei mielestäni seuraa, että kaikki maailman asiat sisältäisivät moraalisen ulottuvuuden. Mielestäni Pihlström puhuu vain siitä, että kun jokin näkemys, kanta, toimintalinja tai vastaava on luonteeltaan moraalinen, sitä ei voi sivuuttaa millään tekosyillä. Esimerkiksi toisen ihmisen surmaamista ei voi moraalisesti oikeuttaa sillä luonnontieteellisellä faktalla, että kaikkihan me lopulta kuitenkin kuolemme. Mielestäni Pihlströmin aksiooma ei anna perusteita väittää, että kaikkiin näkemyksiin, kantoihin, toimintalinjoihin tms. sisältyy eettinen ulottuvuus (arvelen tässä Ollin siteaaranneen Pihlströmiä tukeakseen edellistä Levinas-sitaattia). Voin esimerkiksi ilman mitään eettistä ulottuvuutta kannattaa lausetta "kaikki elolliset olennot kuolevat". - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Ongelma on tietysti siinä, mitä arvoja ja moraalilausumia juuri tähän asiakirjaan halutaan valita, vaikka tiedämme, että yksittäistapauksessa moraalisen vastuun kantaa aina tilanteessa oleva yksilö. Keskustelu arvoista on kuitenkin tärkeä osa eettisen valppauden ylläpitoa. - Olli Alanko
• Juuri tämä on ongelma, jonka ratkaisu ei mielestäni ole näköpiirissäkään niin kauan kun termillä 'arvo' tarkoitetaan myös muita kuin eettisiä arvoja. Ns. arvokeskustelu ei ole kirjastoalalla koskaan päässyt kunnolla käynnistymään, vaikka varmaan monessa kirjastossa joku äänenjohtaja on joskus todennut pontevasti "nyt kyllä tarvitaan avointa arvokeskustelua!". Ei se käynnisty, ellei olla jotenkin samaa mieltä siitä, mistä puhutaan, kun puhutaan arvoista. Kuten lienee käynyt ilmi, kaikki arvot eivät mielestäni ole luonteeltaan eettisiä. Esimerkiksi esteettiset arvot liikkuvat selkeästi toisella alueella, vaikka joissain tilanteissa yhtymäkohtiakin voi ilmetä. Eikö nyt eettisen periaatteiston valmistelussa voitaisi sopia, että rajataan arvokeskustelu koskemaan eettisiä arvoja, siis arvoja, jotka liittyvät käsityksiimme oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta? - Heikki Poroila (18.5.2009)

• ”Sivistyksellinen tasa-arvo” on hyvä ehdotus. Sananvapauden edistäminen voisi myös olla arvo. Huolenpito niistä, joita kulttuuripalvelut eivät tavoita voisi olla myös arvokasta. Kaikkien tuntema ongelma on se, että alhaisten koulutus- ja tulotasojen alueilla myös kirjastojen käyttö on alhaisinta. Resurssit jaetaan kuitenkin käyttöasteen mukaan.Tarvittaisiin negatiivista diskriminointia, panostusta juuri heikoimmille alueille. - Olli Alanko
• Eikö sananvapauden edistäminen ole itsestään selvä eettinen arvo kirjastoalalla? Millä perusteella sen poisjättämistä voisi edes harkita? - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Itse nostaisin keskeiseksi arvoksi toimimisen kaupallisuuden, tuhlauksen, kuluttajuuden ja ”epäpoliittisuuden” hallitseman elämänmuodon (tai ”notkean modernin”, kuten Zygmunt Bauman sanoisi) vastapainona. Kirjaston tehtävänä on jatkuvasti nostaa esiin sellaista, mikä ei saa markkinajulkisuutta, kunnioittaa vanhoja kulttuurisaavutuksia ja korostaa, että olemme aina olleet kierrätyslaitos. On myös arvokasta rakentaa suhdetta ihmisiin erityisesti kansalaisina tai asukkaina eikä niinkään asiakkaina tai kuluttajina. Ei olisi liioiteltua puhua kirjastosta immateriaalisten arvojen laitoksena. - Olli Alanko
• Niin lämpimästi kuin kannatankin Ollin edellä luettelemien inhojen asioiden vastapainona toimimista, en voi välttyä näkemästä suuria ongelmia tämän roolin muotoilussa. Tällaisten 'hyvien asioiden' muuntaminen eettisiksi lauselmiksi on yllättävän vaikeaa, joten toivoisin Ollilta jonkinlaista periaatteen muotoiluehdotusta. Itse en sellaista osannut tehdä, vaikka siis lämpimästi kannattan näitten asioitten ajamista. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Kommentti 4: Minusta tässä kohtaa nyt Heikin argumentin ongelmana on se, että hän liiaksi takertuu siihen, että eettiseen koodiin kirjattava asia on jonkinlainen käsky- tai kieltolause, jonka kohdalta voidaan jotenkin yksiselitteisesti todeta, onko tehty väärin vai oikein. EEttinen normi ei kuitenkaan ole rikoslainpykälä, sen pohjalta ei ole tarpeen voida tehdä tuomiopäätöstä, koska sen toimintatapa on toisenlainen. Periaatteessa kukin vastaa itselleen ja vain itselleen omasta moraalistaan, eikä siinä tule sellaista tilannetta, että pitäisi "objektiivisesti" päättää, tekikö väärin vai oikein. Eettisistä asioista voi toki keskustella ja keskustelussa voi vedota periaatteisiin tyyliin: "etkös nyt hyvä ammattiveli/sisar näe, että kun noin teet, ei se edistä sitä ja sitä hyvää". Ja veli tai sisar sitten toivottavasti pohtii asiaa ja tarvittaessa ottaa onkeensa. Mutta tämä on se tie, jota kautta moraalilaki voi velvoittaa ja tässä voimme hyvin listata myös "hyviä asioita", joita pitäisi edistää. Itse ehdottomasti listaisin sanavapauden lisäksi ja ohella, joskus ehkä siihen jännitteeseenkin jotuvina erilaisten sivistyksellisesti ja kulttuurisesti arvokkaiden asioiden vaalimisen, se kun tulee suoraan kirjaston olemuksellisest muodosta, siitä, että kirjasto nimenomaan säilyttää. Näistä jo hyvin voisi johdannaisina tulla noita Ollinkin mainitsemia, mielestäni myös merkityksellisiä asioita. Vesa Suominen (31.5.09)

Tässä on vielä hieman syytä täsmentää tuota vetoamista. Jos tarkkoja ollaan, se ei oikeastaan voi olla vaikutusta sosiaalisen paineen kautta, vaan pitää sen mennä siinä mielessä puhtaasti järjellistä tietä, että tuo ammattiveli/sisar huomaa ehkä aikomansa teon ja eettisen pyrkimyksen ongelmallisen suhteen ja puhtaasti sen vuoksi ja halusta tehdä oikein ehkä sitten esim. luopuu siitä teosta. Vesa Suominen (31.5.09, illemmalla)

Kommentoi "Muokkaa-tilassa" ja allekirjoita kommenttisi. Kommentointi edellyttää, että olet kirjautunut KirjastoWikin jäseneksi.

• Kommentti 1: Mielestäni nämä Vesan esittämät termit ovat hyvää keskustelumateriaalia, mutta eivät sellaisenaan sovellu teoreettisen erittelyn lähtökohdaksi. Erityisesti "sensuuriminimalismi" on ongelmallinen käsite, koska siinä jää täysin ilmaan, mistä mahdollisuuksista puhutaan tai kenen sensuurivallasta puhutaan (voitaisiin tarkoittaa toimia valtiovallan sensuuritoimien minimoimiseksi mutta yhtä hyvin sitä että kirjaston portinvartijat yrittävät pitää ennakkosensuurin taipumuksensa kurissa :). En itse näe tällaisen minimalismin ja "sananvapausrelativismin" välillä olennaista eroa, molemmissa hyväksytään sananvapauden rajoitus jollain muulla kuin lakiperusteella. Myös "sananvapauspragmatismi" on varsin avoin käsite, koska se ei kerro mitään pyrkimysten tai yhteensovittamisen menetelmistä tai siitä, ollaanko sen myötä kaventamassa sananvapautta vai näitä "tulenarkoja kysymyksiä". - Heikki Poroila
• Kommentti 2: (tähän kohtaan eilen 1.1.09 mielestäni kirjoittamani kommentti on jotenkin oudosti hävinnyt, tai sitten en osannut sitä tallentaakaan. Muotoilen asian nyt kuitenkin uudelleen) Yllä esiintyvä muotoilu "sananvapauslegalismille" ei ole aivan täsmällisesti se, mitä tarkoitin, ja sillä, mitä tarkoitin, on seurauksia, joita yllä esiintyvä muotoilu ei välttämättä tuo esiin. Tarkoitan "sananvapauslegalismilla" kantaa, jossa ylimalkaan eettinen problematiikka sananvapauden osalta redusoidaan lakiin siten, että (1) minkä laki kieltää, se on kiellettyä (väärin), ja minkä laiki sallii, se on sallittua (oikein), jolloin (2) laille annetaan ylimmän eettisen auktoriteetin asema, muuta eettistä pohdintaa ei tarvita, ja siinä mielessä ikäänkuin "paetaan lain taakse" velvollisuutta itse ottaa kantaa oikean ja väärän kysymyksiin. Kanta on käsittääkseni eettisesti kestämätön siitäkin syystä, että kansanvaltaisessa yhteiskunnassa kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta on lain säädännön ylin autkoriteetti (noin periaatteessa). Kirjastoammattikunta ja kirjastoammattilaiset ammattilaisina kuuluvat kansalaisyhteiskuntaan ("tuotannon ja vaihdon alueelle"), jolloin ammattikunnan ja ammattilaisten on mielekkäästi mahdollista ja käsittääkseni perusteltua hyväksyä vastuuta laista, paisti siten, että noudattaa sitä, myös suhteessa siihen mahdollisuuteen, että laki on (myös ammatti)etiikan (etiikkamme) kannalta väärä. Näinhän menettelee esiemerkiksi lääkärikunta, joka ottaa kyllä kantaa lainsäädäntöön, joka on lääkärin ja lääketieteen etiikan kannalta ongelmallista. Esimerkkinä juuri sananvapauden kysymyksiin liittyvästä lainkohdasta, jonka perusteita on vähintäinkin kyseenalaistettu, jos ei suorastaan kiistetty ainakin yhden ammattikuntamme jäsenen (Heikki Poroilan) taholta perustein, joilla on yhteyttä siihen, miten ko. henkilö ymmärtää ammattietiikkamme lähtökohtia, voimme ottaa nk. jumalanpilkkapykälät sananvapauden rajoituksena. Vaikken itse välttämättä ole Heikin kanssa samaa mieltä (mielestäni on hyvin harkittavaa, että olisi aivan oikein suojata ihmisten uskonnollisia tunteita lainsäädännönkin kautta, koska kyseessä on erityisellä tavalla herkkä alue), voin käyttää tätä esimerkkinä mahdollisesti ammattieettisessä katsannossa "väärästä" (tai kyseenalaisesta, ongelmallisesta tms.) laista. Ajassamme on myös liikkeellä poliittisestikin merkityksellisempiäkin sananvapautta koettelevia pyrkimyksiä (suhtautuminen nk. terrorismiin, yksilöiden, myös yhteiskunnallisesti vastuullisissa tehtävissä olevien "kunnian" ylisuojeleminen jne.), joten kysymys ei ole pelkästään "akateeminen" eikä merkityksetön. Ammattieettisessä periaatteistossa onkin käsittääkseni syytä muotoilla jotenkin analyyttisesti se, miten ammattietiikka ja laki ammattieettisessä katsannossa suhtautuvat toisiinsa, ottaen huomioon. "sananvapauslegalismin" tietty eettinen kestämättömyys. VESA SUOMINEN

• Kommentti 3: Vesa täsmentää mielestäni hyvin sananvapauslegalismikysymyksen: on arvokasta pyrkiä muuttamaan lakeja, jos ne ovat ristiriidassa ammattietiikkamme kanssa. - Olli Alanko
• Tämä asiakohta (etiikan ja lainsäädännön suhde) lienee nyt syytä yrittää viedä askel eteenpäin, koska ymmärrämme näköjään toisiamme systemaattisesti väärin. En siksi yritäkään tulkita sen paremmin Vesaa kuin Olliakaan uudestaan vaan tyydyn uuteen yritykseen määritellä oman kantani etiikan ja lain keskinäissuhteeseen.

(1) Voimassa oleva lainsäädäntö velvoittaa meitä sekä yksityisinä kansalaisina että kirjastopalvelua tarjoavina palkattuina työntekijöinäkin. Ns. länsimaisten demokratioiden periaatteenahan on (karkeasti yleistäen), että voimassaolevaa lakia on noudatettava, mutta mikään ei estä meitä toimimasta epätarkoituksenmukaiseksi tai vaikkapa eettisesti kestämättömäksi kokemamme lain muuttamiseksi. Ajatus on suunnilleen se, ettei yksilö voi perustella lain rikkomistaan sillä, että pitää lakia huonona tai vääränä. Moraalinen erimielisyys ei siis synnytä yhteiskuntamoraalisesti riittävää oikeutusta toimia lain vastaisesti. (2) Jos hylätään tässä yhteydessä anarkistis-romanttinen ajatus mätää lakia halveksien rikkovasta kirjastovirkailijasta, voidaan vaihtoehtoina nähdä tyytyminen tähän vakiintuneeseen tulkintaan (jonka mukaan epämieluisaakin lakia on noudatettava, koska yhteiskunta joutuisi muuten kaaoksen tilaan) tai jonkinlainen kaksoisstrategia (julkisesti ollaan kuuliaisia, salassa rikotaan lakia - näinhän paljon tehdään yksilötasolla ja esimerkiksi tekijänoikeusasioissa pienessä määrin myös kirjastoissa). (3) Oma näkemykseni on, että kirjastossa on käytännössä pakko tyytyä vakiintuneeseen tulkintaan ja korkeintaan epävirallisesti sietää kaksoisstrategia. Tämäm toteaminen ei tarkoita, että pitäisin tällaista pakkoa sinänsä tyydyttävänä tilanteena. Minusta olisi erittäin kätevää, jos kirjastolaitoksella olisi vaikkapa tekijänoikeusasioissa veto-oikeus. Mutta kun sellaista ei ole eikä ole tulossakaan, pidän muita kuin mukautumisen linjaa käytännössä suun pieksäntänä. (4) Mutta tietenkään ei pidä tästä kirjastolaitoksen mukautumispakosta tehdä sellaista johtopäätöstä, että sama lehmänasenne olisi pakollinen myös yksityiselle kansalaiselle. Minusta koko moraalinen ongelma ratkeaa toteamalla, että voin mainiosti toimia kansalaisena kaikin tavoin sellaisen lain muuttamiseksi, jota pidän huonona. (5) En pidä termistä "sananvapauslegalismi", koska se pelkistää asiaa liikaa. Kirjaston mukautuminen laissa säädettyihin sananvapauden rajoituksiin (tässä emme nyt ota kantaa siihen, olisiko kirjaston intressissä tiukentaa vai höllentää rajoituksia) ei tietenkään tarkoita, että kirjastot tai niiden henkilökunta joutuisivat pitämään lakien sisältöä ja tarkoitusta eettisesti hyvänä. Eettinen kritiikki on mielestäni täysin oikeutettua, vaikka lakia ei tulekaan rikkoa. En näe edes mitään eettistä ongelmaa siinä, että kirjastolaitoskin osallistuu lain sisällöstä käytävään keskusteluun ja pyrkii lobbaamaan omien näkemystensä mukaisen lainsäädännön puolesta. Näinhän olemme tehneet esimerkiksi tekijänoikeusasioissa ja käsittääkseni myös kirjastojen pätevyysvaatimuksia koskevissa kysymyksissä. (6) Wikipedian legalismimääritelmän mukaan "Säädetyn lain ei tule siis olla moraalin tai muunkaan poliittisen järjestelmän mukainen ollakseen pätevä." Tässä mielessä edellä hahmottelemaani kantaa voi kutsua 'legalismiksi'. En kuitenkaan suostu termiin "sananvapauslegalismi", joka osoittelee väärin ja riittämättömästi. (7) Olisi myös erittäin tärkeätä ja arvokasta (termivalinta harkittu), että sekä Vesa että Olli tässäkin muotoilisivat näkemyksensä lyhyeksi eettiseksi periaatteeksi, sellaiseksi, jonka he haluaisivat näihin yhteisiin periaatteisiin kirjattavaksi. En ole ehkä onnistunut omassa muotoilussani erityisen hyvin, mutta miten siinä onnistuvat muut? - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Kommentti 4: Heikki kirjoittaa: "Mutta tietenkään ei pidä tästä kirjastolaitoksen mukautumispakosta tehdä sellaista johtopäätöstä, että sama lehmänasenne olisi pakollinen myös yksityiselle kansalaiselle. Minusta koko moraalinen ongelma ratkeaa toteamalla, että voin mainiosti toimia kansalaisena kaikin tavoin sellaisen lain muuttamiseksi, jota pidän huonona." Tässä nyt olisi ehkä työryhmän syytä keskuudessaan tarkoin miettiä, minkä tai keiden koodia se on tekemässä. Oma käsitykseni on, että ammattieettinen koodi on nimenomaan ammattikunnan, ei esimerkiksi suoranaisesti kirjastojen tai edes kirjaston viran hoitamisen eettinen säännöstö. Tietenkään ei ole kyse siitä, että eettinen koodi voisi velvoittaa virkatoimissa rikkomaan lakia, mutta käsittääkseni se hyvin nimenomaan ammattikunnan eettisen pyrkimyksen ilmauksena voi velvoittaa ammattikunan jäseniä kansalaisian edistämään tietynlaisia asioita, siis ei pelkästään minä tahansa kansalaisina. Tähän tietysti liittyy ongelma siitä, miten joidenkin yhdistysten edustajista koostuvan ryhmän paperista voi tulla ammattikunnan koodi ja siitä osittain johtuen, missä mielessä se voi ketään mihinkään velvoittaa. Käsittääkseni siitä voi tulla ammattikunnan koodi, jos se saavuttaa ammattikunnan piirissä legitimiteettiä ja arvostusta ja velvoite on luonteeltaan sellainne, että sitä (yksilöä tai ammattikuntaa vaikka kokonaan) se velvoittaa, joka sen velvoittavaksi hyväksyy. Siihen tapaanhan moraalilaki yleensäkin toimii, ei esim. sanktioiden kautta (noin Kantin hengessä) Vesa Suominen (31.5.09).

Tässäkin pieni täsmennys vielä tarpeen. On tietysti täysin mahdollista, että ammattieettinen tai muu moraalinen periaate joutuu ristiriitaan vallitsevan lain kanssa ja voi siinä tapauksessa velvoittaa myös rikkomaan lakia. Meillä lienee selkeitä esimerkkejä esim. siitä, miten lääkärinetiikka ja ylempien ihan "laillisesti" antamien määräysten välillä on ollut ristiriitaa (Natsi-Saksasta esim. niitä varmaan löytyisi, vaikka sitten on niitä Mengeleitä, jotka ihan omasta halustaan ilmeisesti unohtivat lääkärinetiikan). Se, miksi tämä tuntuu kaukaiselta, voisi johtua esim. siitä, että tuo tilanne aktualisoitusi ehkä lähinnä, kun ammattietiikka tms. sisältää hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä kieltoja tai määräyksiä, eikä meidän ammattietiikkaamme ehkä sellaisia niin tulisi. Mutta asialla on merkitystä siinä suhteessa, että ellei tätä mahdollisuutta edes periaatteessa tunnusteta, on oikeastaan jokseenkin turha ylimalkaan puhua mistään etiikasta, ammatillisesta tai muusta. Tässä ei ole kysymys minkäälaisesta romantiikasta, vaan puhtaasti logiikasta. Vesa Suominen (31.5.09. illemmalla)

Kommentoi "Muokkaa-tilassa" ja allekirjoita kommenttisi. Kommentointi edellyttää, että olet kirjautunut KirjastoWikin jäseneksi.

• Kommentti 1: Kohdat 1-6 ovat kirjastopoliittisia tavoitelauselmia, niillä ei ole mielestäni eettistä ulottuvuulla ollenkaan. Kohta 7 on selkeä eettinen kannanotto, samoin kohta 9, mutta kohta 8 on mielestäni lähinnä tasa-arvopoliittinen lausahdus, jolla tosin on myös eettisiä ulottuvuuksia. Kohta 10 on sisällöllisesti tyhjä, ellei täsmennetä, mitä "reilut pelisäännöt" ovat. Kohdat 11 ja 12 ovat kirjastopolitiikkaa, eivät etiikkaa. Kohta 16 on ainakin näin muotoiltuna pattitilanne; eettinen kannanotto ottaisi kantaa siihen, kumpaa kohtaan velvollisuutemme on eettisesti tärkeämpi, jos tulee ristiriitatilanne. Tätä on tosin täsmennetty alempana olevissa kohdissa melko hyvin. - Heikki Poroila
• Kommentti 2: Olen jossain määrin pettynyt sen takia, ettei työryhmä ole halunnut oikeastaan millään tavalla hyödyntää niitä kymmentä eettistä periaatetta, jotka olen kirjannut tuossa alempana olevaan ehdotukseen. Näin työryhmä voi toki menetellä, mutta samalla työryhmä tulee mielestäni kiertäneeksi monia vaikeita kysymyksiä, jotka kuitenkin jossain vaiheessa väkisin tulevat eteen. Olisiko liikaa pyydetty, että kun yksi alan toimija on vaivautunut kirjoittamaan valmiin ehdotuksen, työryhmä kommmentoisi sen kohtia julkisesti, koska ei ilmeisesti pidä niitä relevantteina tai hyödyllisinä. En halua väittää, että ehdotukseni olisi "valmis", mutta ainakin se sisältää jokaisessa kohdassaan selkeän eettisen periaatteen, sen käytännöllisen tulkinnan kirjastotyöntekijän näkökulmasta (ns. katekismus-tyyli) ja lisäksi myös taustoittavia perusteluja. Kai näissä nyt jotain hyödynnettävää voisi olla? - Heikki Poroila
• Kommentti 3: periaate 16 "Täytämme velvollisuutemme sekä kirjastojen käyttäjiä että työnantajaa kohtaan" on hieman ongelmallinen. Toki työsuhteessa täytyy täyttää velvollisuus työnantajaa kohtaan, mutta ammattieettisessä koodissa täytyisi lähteä siitä, että eettisessä ammatillisessa toiminnassa itse ammattietiikka asettuu työnantajan yläpuolelle. Tämä tietysti toteutuu nyt esitetyssäkin muodossa sikäli, että ammattikunta ikäänkuin jo eettisen kantansa ilmaisussa "nostaa kädet ylös". Asia olisi käsiteltävä hieman vivahteikkaammin, ja sitä voi lähestyä vaikkakin karkean esimerkin kautta. Käytännössä työnantajan edustaja on esimies. Jos esimies käskee tekemään jotain ammatillisesti epäeettistä (esim. poistamaan kaikki omaan vakaumukseensa sopimattomat kirjat), totteleminen voisi kuulua vastuuseen työnantajaa kohtaan, mutta olla ristiriidassa ammattietiikan kanssa. Esimerkki on karkea ja varmasti monella tavoin epärealistinenkin juuri suomalaista kirjastoalaa ajatellen. Ammattieettisessä koodissa lähtökohtana täytyy kuitenkin olla ajatus eettisesti itsenäisestä ammattilaisesta, jonka toimia ohjaa ensisijaisesti ammatillisen etiikan velvoite, jolloin myös esimerkiksi työnantajan edellyttämä toiminta on kuitenkin vasta jotain ulkopuolista, johon hän sitten etiikkansa puitteissa suhtautuu. "Velvollisuus työnantajaa kohtaan" saattaa tässä viitata myös tiettyyn kollegiaaliseen yhteisöllisyyteen ja lojaalisuuteen, mutta jos näin on, se olisi syytä ilmaista jotenkin toisin. Koska tässä kohdassa käsitellään vastuita eri suuntiin, samassa yhteydessä olisi syytä tunnistaa niitä laajemminkin kuin pelkän työnantajan ja asiakkaan taholla, esimerkiksi dokumenttiaineiston tuottaijien, mm. kirjoittajien taholla, ja mielellään myös yleisemmin yhteiskunnan taholla (nk. sivistykselliset vastuut, esim.). Voi kuitenkin olla, että tässä on yhteen kohtaan koottu liian monta asiaa, ja ehkä kannattaisi kirjoittaa erikseen noista vastuun suunnista yleisesti ja sitten muotoilla erikseen periaate, joka käsittelisi juuri ammattietiikan ja työnantajan suhdetta. VESA SUOMINEN

• Kommentti 4: Heikin mukaan kohdilla 1-6 ei ole lainkaan eettistä ulottuvuutta vaan ne ovat kirjastopoliittisia lauselmia. Etiikka ja politiikka ovat kuitenkin aina toisiinsa niin kietoutuneita, että niitten analyyttinenkin erottaminen on usein vaikeaa, puhumattakaan, että sellaista voisi tehdä tällaisen käytännöllisen ohjeistuksen yhteydessä. - Olli Alanko
• Etiikan ja politiikan kietoutumisesta ei mielestäni seuraa, että ne olisivat sama asia. Politiikka on toiminnan taso, etiikka on poliittisen toiminnan taustalla (karkeasti yleistäen). En kiistä, etteikö joskus olisi tavattoman vaikea nähdä, mikä moraali jonkin (kirjasto)poliittisen kannan taustalla vaikuttaa - tai vaikuttaako siellä mikään moraali. Mielestäni on kuitenkin ensiarvoisen tärkeätä pyrkiä erittelemään omia kirjastopoliittisia lauselmia sen havaitsemiseksi, kumpuavatko ne jostain yhteisesti hyväksytystä moraalisesta kannasta vai edustavatko ne yksilön tai jonkun kirjastolaitoksen ulkopuolisen yhteisön kantoja. Otetaan pikakäsittelyyn kohta 1: 'Edistämme osallisuutta tarjoamalla pääsyn tietoon, ideoihin ja kulttuuriseen aineistoon.' Mikä on tavoitteen eettinen ulottuvuus? Sekö, että näin julistaudutaan välillisesti 'ei-osallisten' puolelle tai tueksi, ilmeisesti sillä oletuksella, että tämä ihmisten ryhmä on jotenkin huonommassa asemassa yhteiskunnallisen hyvän suhteen kuin 'osalliset'. Onko meillä olemassa moraalinen ongelma suhtautumisessa 'osallisiin' ja 'ei-osallisiin'? Minusta ilmaisu on ainakin varsin hämärä, enkä pysty itse muotoilemaan mahdollista moraalista ongelmaa. Olen sitä mieltä, että ellei pystytä olemaan konkreettisia, koko asiasta ei kannata puhua yhtään mitään. Haastan kaikki eri mieltä olevat tarjoamaan hyvää suomea olevia muotoiluja, jotka sisältävät tuon kirjastopoliittisen lauselman takana olevan moraalisen ongelman tai kannanoton. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Juhani Pietarinen ja Veikko Launis (2002, 42) ovat onnistuneet kiteyttämään käyttökelpoisen kuvauksen moraalikysymysten alueesta. ”Etiikka tarkastelee asioita moraalisesta näkökulmasta. Tällöin ollaan kiinnostuneita siitä, mikä on oikein tai väärin, hyväksyttävää tai tuomittavaa, sallittua tai kiellettyä, hyvää tai pahaa.” (Etiikan luonne ja alueet, teoksessa ”Tutkijan eettiset valinnat”. Gaudeamus). - Olli Alanko
• Joo, ihan hyvä määritelmä. Mutta tukeeko tämä määritelmä työryhmän tulkintaa kirjastoeettisistä asioista vai esittämääni näkemystä siitä, että enimmäkseen on lueteltu kirjastopoliittisia tavoitteita, ei mainittu niiden taustalla mahdollisesti olevaa moraalista ongelmaa. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Jos tarkastellaan etiikkaryhmän esityksiä etiikka koskevien teorioitten kannalta, ne kuuluva selvästi hyve-etiikan piiriin. Niissä siis yritetään tarkastella sitä millaisia hyveitä kirjastotyössä tulisi erityisesti vaalia. Sen sijaan esim. velvollisuus- tai seurausetiikan näkökulmat on tietoisesti jätetty syrjään. Emme siis ole etsineet sitä mikä on väärin, tuomittavaa tai kiellettyä. Mielestäni tämä valinta tukee Vesa Suomisen esiin nostamaa näkemystä autonomisesta ammattilaisesta, joka tekee itsenäisesti harkiten omat eettiset ratkaisunsa eri tilanteissa eikä tukeudu valmiisiin sääntöihin. Niihin vetoamisessa kun ei ole kysymys etiikasta vaan auktoriteetille alistuvasta kuuliaisuudesta. Professionaalisuutta ei tueta käskyillä, kielloilla eikä uhkakuvilla vaan avoimella keskustelulla tavoitteista. - Olli Alanko
• Toisaalta tätä kantaa johdonmukaisesti jatkamalla olisi varmaan loogista lopettaa yhteisten eettisten periaatteiden rakentaminen. Vaikka niitä ei kirjoitettaisi käskyjen tai kieltojen muotoon, jos pidetään kiinni Ollin aiemmin siteraaman Pihlströmin periaatteista, lopputuloksena olevia periaatteita tulisi noudattaa tiukasti, ei kuuliaisuudesta auktoriteetteja vaan omaa moraalista vahvuuttaan kohtaan. En usko, että voidaan samaan aikaan luoda millään tasolla velvoittavia eettisiä periaatteita ja samalla julistaa, että jokainenhan kuitenkin autonomisena ammattilaisena tekee omat ratkaisunsa tukeutumatta valmiisiin sääntöihin. Juuri näinhän tällä alalla on koko ajan toimittu ja ainakin itse olen kokenut juuri tämän 'autonomisen ammattilaisuuden' eettisen mielivallan lähteenä (kun ei ole yhteisiä suuntaviivoja). Minusta tässä on aika huutava ristiriita, johon kaipaisin selvyyttä. Hukkaanhan tämä keskustelukin valuu, jos minkä tahansa ratkaisun voi muka eettisesti kestävällä tavalla perustella sanomalla, että on tehnyt ratkaisunsa autonomisena ammattilaisena. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Ei ole sattumaa, Juha Sihvola otsikoi aikanaan kirjansa ”Hyvän elämän politiikka. Näkökulmia Aristoteleen poliittiseen filosofiaan” (Tutkijaliitto1994), joka jo otsikossaan yhdistää etiikan ja politiikan. Siinä hän kirjoittaa: ”Aristoteles pitää etiikkaa, joka tutkii hyveitä ja niiden mukaisia toimintoja, siis tavallaan hyvän inhimillisen elämän ehtoja, poliittisen filosofian tai politiikan tieteen alalajina.” (s. 48). - Olli Alanko

• Heikki pyytää kommentoimaan omia kultaisia sääntöjään. Itse kirjan olen jo aikanaan arvioinut Kiiltomadossa [2], mutta en silloin puuttunut tarkemmin kultaisiin sääntöihin. Niissä minua häiritsi taipumus käskyihin ja kieltoihin. Itse näen, että Heikin teesit ovat suurimmilta osiltaan sopusoinnussa työryhmän esitysten kanssa, tyyli vain on erilainen.
• Ollin tulkinta siitä, että olisin kirjannut noihin kymmeneen kohtaan 'käskyjä' ja 'kieltoja' on minusta yllättävä. Minähän olen rakentanut jokaisen kohdan tyyliin "Eettinen toteamus/kanta -> omakohtainen johtopäätös -> katekismustyylinen pyrkimys hahmottaa edellä sanottua. Jos näissä joku jotakuta käskee tai kieltää, se on yksilö, eettisiin tavoitteisiin pyrkivä yksilö itse. Mutta näin eri tavoin luemme suomen kieltä. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Esimerkiksi Heikin kohta 2, (”Kirjaston tehtävänä on välittää ihmisille merkityksellistä informaatiota…) vastaa pitkälti ryhmän kohtia 1-3. Ensimmäiseen kohtaan voi hyvin lisätä sanan ”merkitykselliseen”. Heikin kohdat 2, 3, 6 ja 8 liittyvät ryhmän puolueettomuus-otsin alla oleviin. - Olli Alanko

• Ryhmä on pitänyt itsestään selvänä, että voimassa olevia lakeja noudatetaan, joten juridiikkaan liittyviä kysymyksiä ei ole erityisesti nostettu esiin (kuten Heikki kohdissaan 4 ja 5). Heikin kohta 7 (… internetpalvelu ei kuulu kirjaston aineistonvalinnan piiriin …) vastaa työryhmän näkemystä kommenttikohdan 7b alkua. - Olli Alanko
• Pitäisikö asia nyt ymmärtää siten, että työryhmän mielestä Vesan lanseeraama käsite "legalismi" on itsestään selvä eettinen periaate kirjastoalalle? - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Erilaisia näkemyksiä voi kuitenkin löytää erityisesti Heikin kohdista 3. (”Kirjastolla ei ole omia arvoja …) ja 9. (”Kirjastolla ei ole velvollisuutta eikä oikeutta kasvattaa asiakkaitaan…”) - Olli Alanko

• Minusta kirjastolla pitää olla omia arvoja. Sellaisia ovat vanhan ja arvokkaan säilyttäminen vallitsevaa uuden ihailua vastaan, epäkaupallisuus jatkuvaa markkinahälyä vastaan, harkitsevuus jatkuvaa kiirettä vastaan, systemaattinen järjestäminen verkon kaoottisuutta vastaan, kulttuurisaavutusten arvostus tähdenlentoja vastaan, huolellinen kuvailu satunnaisesti valittuja tietoja vastaan … Ok, Heikkihän taisi tarkoittaa kyllä tässä yhteydessä suunnilleen samaa työryhmä kohdassa 7 (Puolueettomuus). - Olli Alanko

• Heikin kohta 9. on mielestäni sikäli ongelmallinen, että kirjaston tehtäviin kuuluu nostaa esiin marginaalista sellaista arvokkaaksi arvioitua, joka ei muuten saa näkyvyyttä nykyisten arvojen vallitessa. Tämä on minusta ilman muuta kasvatusta tai valistusta. - Olli Alanko
• Itse en ole käyttänyt teesieni yhteydessä käsitettä 'valistus', joka ainakaan itselleni ei olisi käsitteen 'kasvatus' synonyymi. Minulle 'valistus' tarkoittaa jokseenkin samaa kuin aktiivinen tiedottaminen, vaihtoehdoista kertominen, näyttelytoiminta jne. Eli olemme tässä Ollin kanssa jokseenkin samaa mieltä sillä erotuksella, etten kutsuisi toimintaa kasvattamiseksi. (Onko meillä oikeasti sama semanttinen tulkinta käsitteestä 'kasvattaminen'? Itselleni se tarkoittaa toimintaa, jonka avulla kasvattaja siirtää tietyt tiedot ja näkemykset kasvatettavalle periaatteessa tämän tahdosta riippumatta, näinhän koululaitos ainakin toimii. Jos Ollin tai Vesan 'kasvatus' on jotain ihan muuta, siitä kuuleminen ehkä selventäisi asiaa.) - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Samoin mediakasvatus ja –kriittisyys, esim. netiketin jatkuva esilläpito ovat minusta kasvatusta. Samoin yhteistyö koulujen kanssa, jolla houkutellaan lapsia kirjastoihin ja lukuharrastuksen pariin, on mielestäni myös kirjastokasvatusta (à la Uuno Saarnio). Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Ongelma taitaa olla lähinnä semanttinen ja sitähän on ruodittu jo hartaasti Kirjasto-kaapelin keskusteluissa. - Olli Alanko
• Minusta ne taas ovat tyypillistä valistusta tai kirjaston tiedotustoimintaa. Mutta heti jos kirjasto määrää jonkin tietyn netiketin noudattamisen kirjaston koneitten käyttämisen ehdoksi, ollaan aktiivisen kasvattamisen (ja indoktrinaation) tiellä. Houkuttelu jonkin asian pariin ei mielestäni ole kasvattamista, koska siinä jätetään houkuteltavalle vapaus perääntyä ja kieltäytyä. - Heikki Poroila (18.5.2009)

• Ryhmä on kahlannut läpi suunnattoman määrän kirjastoalan ja muittenkin ammattiryhmien eettisiä ohjeita, eikä meillä ole ollut resursseja niittenkään yksityiskohtaiseen kirjalliseen ruotimiseen. Itse arvostan Heikin avausta kuitenkin aivan ratkaisevana tekona, jota ilman prosessi tuskin olisi lähtenyt käyntiin. - Olli Alanko
• Narinani johtui loukatun narsismin lisäksi lähinnä siitä, ettei kuukausia hiomistani ajatuksista yksikään kelvannut työryhmälle edes muunneltuna, vaikka uskallan väittää noitten asioitten kuitenkin aika hyvin osuvan tähän kirjastoetiikan kenttään. Mutta kuten nyt ajan kanssa on käynyt ilmi, minulla on ollut aikoinaan erilaiset tavoitteet kuin asetetulla työryhmällä, joten keskinäistä tyytymättömyyttä tuskin voi välttää. Mielestäni etiikkatyöryhmän työn tuloksena on mitä todennäköisimmin yleisväljä teksti, jonka melkein kuka tahansa voi hyväksyä, mutta joka ei synnytä hyväksyjälle minkäänlaisia paineita toimia moraalisesti jollain tietyllä tavalla. Se oli oma tarkoitukseni, pakottaa meidät itse kukin perimmäisten kysymysten äärelle ja ottamaan se Pihlströmin mainostama yliajamaton moraalinen kanta. No, sellaisen voi tietenkin muodostaa jokainen autonomisessa ykseydessään ilman minkäänlaisia yhteisiä linjoja. - Heikki Poroila (18.5.2009)

Kommentoi "Muokkaa-tilassa" ja allekirjoita kommenttisi. Kommentointi edellyttää, että olet kirjautunut KirjastoWikin jäseneksi.

• Kommentti 1: "Kirjastojen hankintaperiaatteet ja kokoelmapolitiikka esitellään avoimesti, esim. ilmaistaan selkeä kanta pornografiseen tai väkivaltaiseen aineistoon." Ajatus on sinänsä eettisesti vahva, joskaan siinä ei oteta kantaa siihen, millainen kanta voisi olla. Lause edustaa siten ns. arvopluralismia. - Heikki Poroila
• Kommentti 2: Lause "Yleisissä kirjastoissa haitallisen aineiston ongelmat koskevat..." sisältää - kuten koko osio - äärimmäisen kiistanalaisen käsitteen "haitallinen aineisto". Se on kiistanalainen, koska termin kohtaava joutuu olettamaan mielivaltaisesti, mitä sillä ehkä tarkoitetaan. Esimerkit siitä, mitä kirjoittaja haitallisuudella tarkoittaa, olisivat ainakin yksi askel selkeyden suuntaan. Toisaalta lienee selvää, ettei edes kirjastoalalla toimivilla ihmisillä voi olla yhdenmukaista käsitystä siitä, mitkä aineistot ehkä ovat "haitallisia" tai millä perusteilla ylipäätään jokin aineisto voi olla jollekulle "haitallista". Termi on siis mielivaltainen, eikä sen varassa voi operoida, jos halutaan semanttista yhteisymmärrystä. - Heikki Poroila
• Kommentti 3: Lause "Kunniaa loukkaavaa aineistoa voidaan säilyttää, ja sitä annetaan käyttöön etukäteen ilmoitettujen kriteereiden perusteella." herättää useita kysymyksiä. Tarkoitetaanko tällä nimeltä mainitun henkilön kunniaa vaiko mahdollisesti jotain muuta? Jos aineisto on jonkun kunniaa loukkaavaa (ja tässä mielessä laitonta), millä perusteella kirjasto voisi sitä säilyttää ja levittää? Ilmaisua pitäisi varmaan täsmentää. - Heikki Poroila
• Kommentti 4: - Lauseessa "Lapsille ja nuorille voidaan osoittaa rajat tavallista selkeämmin..." on mielestäni aika voimakas ja osin perusteeton valtuutus kirjasto-olosuhteisiin. Kun ei sanota, mistä kaikista rajoista mahdollisesti on kyse, otetaan huoltajan valta ja velvollisuudet. En vastusta lauseen takana oletettavasti olevaa henkilökunnan osavastuullisuuden periaatetta, mutta muotoilu on liian väljä. - Heikki Poroila
• Kommentti 5: Lauseessa "Jos se sotii liikaa kirjastoammattilaisen periaatteita vastaan, on hänen asiansa tehdä omat johtopäätöksensä." on ehkä kohtuuttoman tyly ilmaisutapa, vaikka pidän periaatetta sinänsä oikeana. - Heikki Poroila
• Kommentti 6: Kommentti1: kohtaa 7a. voisi tarkentaa ”… avoimesti mitä aineistoja kokoelmiin ei hankinta ja millä perusteilla (perusteena voi olla esim. väkivalta tai pornografia) ja ollaan valmiita keskustelemaan kansalaisten kanssa rajauksista ja niitten perusteista.” Minusta tämä ei edusta arvopluralismia vaan kehottaa kirjastoja toimimaan läpinäkyvästi ja julkisesti. - Olli Alanko

• Kommenttiin 2: olen samaa mieltä. ”Haitallinen aineisto” on kohtuuttoman moniselitteinen käsite ja siitä tulisi luopua. - Olli Alanko

• Kohdan 7b. otsikoksi voisi laittaa ”Verkkoaineistot ja kirjastot”. - Olli Alanko

• Kappale 2, ehdotus: ”Kirjastot muistuttavat verkon käyttäjiä siitä, että laittomista aineistoista on helppo tehdä ilmoitus poliisille tai muille tietoja kerääville yhteisöille.” - Olli Alanko

• Kappale 3, ehdotus: ”Kirjastot osallistuvat mediakasvatukseen ja korostavat aikuisten osallisuutta lasten ja nuorten verkkoelämään. Kirjastoammattilaiset helpottavat vanhempien tehtävää jakamalla heille tietoja verkkoaineistojen sisällöstä.” - Olli Alanko

• Kappale ”Jos suodatusta esim. kunnan päätöksellä on pakko soveltaa, pyritään ensisijaisesti neuvottelemaan sen purkamisesta kirjaston osalta ja jos tämä ei onnistu, niin sen tulee olla …” - Olli Alanko

• Kommentti 3: jos oikein ymmärsin, tämä kohta koskee lähinnä Kansalliskirjaston tallentamia verkkoaineistoja. - Olli Alanko

• Olli Alangon huomautus "Minusta kirjastolla pitää olla omia arvoja. Sellaisia ovat vanhan ja arvokkaan säilyttäminen" on käsittääkseni erityisen merkityksellinen, ja sitä on syytä korostaa siksikin, että sitä sen merkityksellisyydestä huolimatta ei helposti ymmärretä johtuen aikamme ajanhengen hieman latteasta tulevaisuus- ja menestysorientoituneisuudesta. Se, että kirjastolla on arvo tai velvoite säilyttää vanhaa(kin, vanhahan on kovin suhteellinen käsite, ja on toki olemassa hyvin merkittävästi vaihtelevia vanhan asteita, enemmän ja vähemmän vanhaa), voidaan nähdä suoraan kirjaston perustavasta toiminnasta samoin kuin sen suhteesta muihin viestinnän institutionalisoitumiin johtuvana. Kirjaston aivan perustava funktio on säilyttäminen, ja vaikka kirjastotyöntekijä omassa elämässään arvostaisi enemmän kaikkea täysin uutta ja vanhasta poikkeavaa, työssään hänen tulisi pystyä ymmärtämään säilyttämisen ja sitä kautta myös vanhan merkityksen. Tässä on ero vaikkapa opettajan tai journalistin peruseetokseen, vaikka toki esim. opettajakin usein arvostaa vanhaakin. Mutta hänen työnsä aivan perustavimmalla tasolla orientoituu oppilaiden tulevaan tietoon, ei kulttuurin, yhteiskunnan tai ihmiskunnan (miten vain juhlavammin sanotaan) tähän astiseen tietoon, ja tässä kirjastolla on toisenlainen ominaisluonne ja tehtävä kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kysymys on työnjaosta, ja sikäli tämä säilyttämisen arvo tai velvoite ei ole yksinomaan kirjaston oma asia, mutta se on kulttuurin ja ihmisen kulttuurissa olemisen puoli, josta kirjastolla on vastuu, vastuu myös siitä, että tämän puolen merkitys ymmärretään ja muistetaan yhteiskunnassa. Siksi se olisi syytä huomioida eettisessä koodissa, että kirjasto tietyllä tavoin hyvin ominaisluonteisesti liittyy kulttuurin ja yhteiskunnan, tiedon, ymmärryksen, kauniin jne. pitkien linjojen vaalimiseen, kun jotkut muut vaalivat taas jotain muuta tärkeää.

• Yleisemminkin katson liian yksioikoiseksi Heikki Poroilan kannan, että kirjaston ei pidä eikä se saa kasvattaa. Voisi hyvin sanoa, että kirjasto ei voi olla kasvattamatta, mutta sitten pitäisi erikseen pohtia, mikä on kirjaston kasvatuksen perustavaa sisältöä, mitä muuta sisältöä sillä saattaa olla ja myös, mitkä ovat sen rajoja. Perustavaa sisältöä olisi käsittääkseni juuri noiden kulttuurin ja yhteiskunnan pitkien linjojen ja niistä tietoisuuden vaaliminen. Myös tietty moninaisuuden vaaliminen, moninaisuuden arvostuksen lisääminen jne. ovat luontevasti aivan perustavia kirjaston kasvatustehtävän sisältöjä. Muuna sisältönä voi olla esimerkiksi tiettyjen arvokkaiden perinteiden vaaliminen niin tiedon ja tieteiden, taiteiden kuin yhteiskunnallisen ajattelunkin piirissä, mutta siinä sitten tullaan siihen jännitteiseen suhteeseen näiden ja esim. moninaisuuden kesken ja sitä kautta myös kasvatuksen rajojen kysymyksiin. Vesa Suominen

• Tämä nyt menee hircvittävän risaiseksi. Tuolla aika kaukana yläpuolella on hieman (ilm. vain yhden kohdan osalta) hieman (tai hieman enemmän, kun en enää muista, miten oli aluksi) muokattu ehdotus varsinaisiksi periaatteiksi ja alla sitten on kommentteja kohtiin, ja niitä on taidettu muokata enemmänkin. Ylimalkaan tämä varsinaiset periaatteet ja kommentit asetelma on hämärä. Onko tarkoitus, että kommentit tulevat mukaan selitystekstinä periaatteisiin?

Sitten siellä periaatteissa on todellakin muutettu ilmeisesti vain kohtaa 16, joka siis nyt olisi "16 Olemme lojaaleja sekä kirjastojen käyttäjiä että työnantajaa kohtaan". Se ehkä kyllä poistaa ainakin jossain määrin niitä ongelmia, joita aikaisemmassa muotoilussa oli mielestäni, mutta on vähän outo. Miksi tunnetaan tarvetta vakuutta lojaalisuutta juuri noita kahta tahoa kohtaan? Kuten taisin aiemmin huomauttaa, ei ole ehkä luontevaa käsitellä samassa kohdassa suhdetta työnantajiin ja käyttäjiin. Työnantajia kohtaan ehkä tosiaan voi olla vaikkapa "lojaali", mutta käyttäjäsuuntaan on kyllä vastuutakin. Toisaalta toivoisin tosiaan, että otettaisiin vakavaan pohdintaan, eikö kirjastoilla voi olla vastaavanlaista vastuuta kuin asiakkaita, myös tuottajia, esim. kirjailijoita ja muita kirjoittajia, taiteilijoita jne. kohtaan.

Kohta 7, joka liittyy ongelmalliseen sensuurikysymykseen, ei ilmeisesti useista kommenteista huolimatta ole mitenkään kehittynyt (vaikka kommentit ovat tainneet muuttua, vaan kun en tiedä, mikä niiden merkitys on). Hankala ongelma siis edelleenkin ikään kuin kätketään, ja edelleenkin siellä ovat poliittiset, uskonnolliset ja moraaliset MIELTYMYTKSET!.

Tämä kommentointi näin välinein on aika ongelmallista. Asiasta pitäisi päästä keskustelemaan, mutta niitä eri puolilla maata järjestettäviä tilaisuuksia ei ole kuulunut, ei ainakaan tänne pohjoispuolelle maata. Olkoot nyt nuo yllä olevat kommentit, kun en valitettavasti pääse kirjastopäivillekään asiasta keskustelemaan. Mutta kaikkiaan ajattelisin, että tällainen yksilauseisten periaatteiden listaus ei ehkä ole muoto, jossa näitä asioita voi kunnolla käsitellä. VESA SUOMINEN