Kaukopalvelun käsikirja

Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Old Graffiti
Kaukopalvelun käsikirja

Kansallinen kaukopalvelujulistus


Yleistä


Muut aiheet


Apuvälineet

Old Graffiti
Kirjastojen omat sivut

Johdanto

Kotimaisen kaukopalvelun käsikirja ilmestyi painettuna 1995. Muutamaa vuotta myöhemmin se siirrettiin myös verkkoon. Kaukopalvelusääntöjä olikin tarvittu, sillä koko 1980-luku ja 1990-luvun alkupuoli olivat olleet suomalaisen kaukopalvelun voimakasta kasvun aikaa. Kaukopalvelulle haluttiin sekä yhdenmukaiset että yhteiset pelisäännöt ja toimintamallit.

Ajat ovat muuttuneet, miten on käynyt kaukopalvelun? Vuonna 1992 voimaan astunut Valtion maksuperustelaki romahdutti yliopistokirjastojen kaukopalvelumäärät ja on ollut ajamassa koko palvelua marginaaliin. Samaan aikaan kirjastojärjestelmien kehittyminen on yleisten kirjastojen puolella mahdollistanut ns. kirjastokimpat, jotka ovat toisaalta lisänneet aineiston liikkuvuutta. Kaiken tämän muutoksen keskellä vuonna 1989 perustetun Varastokirjaston rooli suomalaisten kirjastojen kaukopalvelukeskuksena on vuosi vuodelta kasvanut.

Uudet paikannusvälineet ja Google ovat mullistaneet kirjastoasiakkaan mahdollisuudet löytää ja paikantaa aineistoja. Asiakkuuden käsite on muuttumassa. Ihmiset tekevät itse paljon sitä, mikä aiemmin kuului kirjastonhoitajalle. Markkinoille tulee jatkuvasti uusia sovelluksia, jotka tukevat asiakkaan omatoimisuutta sekä kirjastopalveluiden suhteen että verkossa ylipäätään. Asiakas haluaa tarvitsemansa aineiston heti eikä ehkä ymmärrä, miksi hänen ja aineiston väliin on rakennettu kirjastobyrokratia. On joissain tapauksissa järkevää häivyttää kirjasto taka-alalle palvelujen mahdollistajaksi ja antaa asiakkaalle mahdollisuus itsenäiseen asiointiin.

Miksi kaukopalveluwiki?

Tarvitaan paikka, jossa suomalaista kaukopalvelua tekevien asiantuntijuus saadaan kirjastojen yhteiseen käyttöön kirjastojen yhteiseksi hyväksi - kirjastoammatillista näkemystä kaukopalvelussa tarvitaan edelleen! Tähän käsikirjaan pyritään kirjaamaan kaukopalvelun perusteita, sen työvälineitä ja toimintamalleja. Teknisiä ohjeita tietotekniikan erilaisten sovellusten käyttöön ei tarjota, lähinnä pysyttäydytään periaatteellisissa ja yleisissä ohjeissa.

Tervetuloa käyttämään käsikirjaa! STKS:n kaukopalvelutyöryhmä huhtikuussa 2010.


Kaukopalvelusivujen pohjana on käytetty Kotimaisen kaukopalvelun käsikirjaa ja Kirjastot.fi -kaukopalveluportaalia. Wiki-sivuston ylläpidosta vastaa STKS:n kaukopalvelutyöryhmä. Sivurakenteen on tehnyt Pasi Juttula Varastokirjastosta. Rakennetta kehitetään käyttäjiltä saatavan palautteen avulla paremmin tähän wikiin sopivaksi.